(c) Mirella Jokinen
Chenespace Turguilla "Utu" on 3.3.2012 syntynyt pyreneittenkoira narttu, joka on minulla sijoituksessa. Utu on 70,5cm korkea ja paino on n. 40.2 kg, eli ruumiinrakenteeltaan siro "pieni" narttu. Yksityiskohtina sen turkissa on vaaleanruskeat korvat ja oikeassa kyynerpäässä oleva ruskea täplä.
Itse olen saanut laumanvartijakoirista sellaisen käsityksen, että ne ovat perusluonteeltaan rauhallisia. Utu on kuitenkin hyvinkin suuresti tämän adjektiivin vastakohta. Virtaa siitä löytyy kuin pienestä kylästä ja se vapaaksi päästessään juokseekin miljoonakierrosta, eikä silloinkaan ole vähääkään väsynyt. Täytyy myöntää että itsellänikin menee siihen joskus hermot, mutta sitä ei todellakaan kannata Utulle näyttää, siitähän se innostuu vielä enemmän. Utu on myöskin TODELLA itsepäinen, minuun tullut! ;)
| (c) Mirella Jokinen |
Rodusta riippumatta Utu on oikein hyvä harrastekaveri, näyttelykehien ohessa harrastelen Utun kanssa esim. pienimuotoisesti agilityä ja jälkeä. Näissä kahdessa ei siis ole mitään kilpailutavoitteita, niitä tehdään ihan vain hauskanpidon vuoksi. Näyttelymenestystä kuitenkin toivon Utulle tulevaisuudessa.
Tämmöinen neiti olisi blogin päätähtenä, aikomukseni on kirjoittaa Utun elämän pienistä ja suurista hetkistä!
| (c) Mirella Jokinen |